Kevytyrittäjyyttä ei ole tarkasti määritelty, joten eri palveluissa kevytyrittäjyys voi tarkoittaa eri asioita. Meille se tarkoittaa sitä, että voit kokeilla liikeideaasi riskittä ilman, että joudut perustamaan toiminimeä tai omaa yritystä, vastaamaan yrityksen taloudellisista riskeistä tai kirjanpitovelvollisuudesta.
Saat siis nauttia yrittäjän vapaudesta, olla itse itsesi pomo ja tehdä töitä juuri sen verran ja juuri silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Kevytyrittäjänä voit myös kilpailuttaa toimeksiantoja ja saada näin parempaa palkkaa kuin työntekijänä.
Kevytyrittäjälläkin on kuitenkin vastuunsa, sillä hänet nähdään viranomaisten taholta yrittäjänä. Kevytyrittäjä on esimerkiksi verovelvollinen, tarvitsee käyttöönsä y-tunnuksen ja joutuu maksamaan esimerkiksi sairausvakuutusmaksun. Lisäksi kevytyrittäjän täytyy miettiä, miten hoitaa laskutus ja esimerkiksi mahdollinen perintä siinä tapauksessa, jos asiakas joutuu maksuvaikeuksiin.
Siksi me olemme olemassa. Me hoidamme puolestasi kaiken tämän; viranomais- ja paperiasiat sekä niiden maksut, y-tunnuksen sekä tietysti laskutuksen asikkaaltasi ja mahdollisen saatavien perinnän sekä palkanmaksun kevytyrittäjän tilille. Lisäksi palveluumme kuuluu tapaturmavakuutus ja liiketoiminnan alkukartoitus.
Koska palvelumaksumme on laskukohtainen, voit paineettomasti tehdä juuri sen verran töitä kuin haluat ilman huolta juoksevista kuluista.
Sinun tarvitsee vain
Huom. Jos laskutat yli 8060,57€ vuodessa, tarvitset lisäksi YEL-vakuutuksen. Se onkin ainoa asia, jota emme voi hoitaa puolestasi.
Kaiken muun hoidamme me.
Jos olet täysi-ikäinen ja haluat kokeilla yrittäjyyttä riskittä, olla itse itsesi pomo ja saada joustavuutta elämääsi ilman huolta viranomaisasioista ja muista paperitöistä, kevytyrittäjyys sopii sinulle. Kevytyrittäjänä voit myös kilpailuttaa toimeksiantoja ja saada näin parempaa palkkaa kuin työntekijänä.
Suurimpaa osaa ammateista on mahdollista harjoittaa kevytyrittäjänä. Tässä muutama esimerkki:
Freelancer, rakentaja ja remontoija, asiantuntija, bloggaaja, graafikko, valokuvaaja, esiintyvä taiteilija, kodinhoitaja, kääntäjä, muusikko, ohjelmoija, personal trainer, eläkeläinen, siivooja sekä affiliate toiminnasta hankitut tulot.
Ainoastaan muutamia luvanvaraisia töitä ei voi laskuttaa kauttamme. Katso alta, mitä palvelussa ei voi laskuttaa.
Terveyspalvelut
Kevytyrittäjänä toimiminen terveydenhuollon alalla on mahdollista vain oman y-tunnuksen alaisuudessa, jolloin ammatinharjoittajasta tulee toiminimiyrittäjä. Luvanvarainen terveyspalvelujen tarjoaminen ei siis ole mahdollista kevytyrittäjänä.
Kuljetuspalvelut
Jos ajoneuvon kokonaismassa on 2.000-3.500,00, tulee ammatinharjoittajalla olla y-tunnus ja voimassaoleva liikennelupa sekä tehdä ilmoitus tavaraliikenteestä. Näin ollen ammatinharjoittaja ei voi toimia kevytyrittäjänä, sillä oman y-tunnuksen haettuaan kuljettajasta tulee toiminimiyrittäjä.
Kiinteistövälitys
Kiinteistövälitystoimintaa voi harjoittaa vain sellainen yksityinen elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka on rekisteröity kiinteistövälityksliikkeeksi. Näin ollen tätä ammattia ei voi harjoittaa kevytyrittäjänä.
Kevytyrittäjä on viranomaisten silmissä yrittäjä, vaikka maksut tulevat palkkana tilille. Yrittäjänä olet itse itsesi pomo, voit kilpailuttaa toimeksiantoja ja saada näin parempaa palkkaa kuin työntekijänä. Voit myös nauttia yrittäjyyden tuomasta vapaudesta ja tehdä töitä niin paljon tai vähän kuin huvittaa ja silloin kun itse haluat.
Toisaalta yrittäjänä on myös vastuita. Perinteisessä työsuhteessa työnantaja huolehtii viranomaismaksuista, mutta yrittäjä on itse vastuussa, että ne tulevat hoidetuiksi. Kevytyrittäjänä voit hoitaa ne helposti Laskutan.com-palvelun kautta.
Kevytyrittäjälle kuuluvat seuraavat viranomaisasiat:
Vaikka kevytyrittäjänä et tarvitse henkilökohtaista y-tunnusta, laskutuksessa täytyy kuitenkin käyttää y-tunnusta. Palveluumme kuuluu se, että annamme käyttöösi y-tunnuksen.
Koska kevytyrittäjäkin on yrittäjä, tulee hänen huomioida myös, että työttömyysturva on erilainen yrittäjälle kuin palkansaajalle.
Kun käytät Laskutan.com-palvelua, me hoidamme laskutuksen, mahdollisen perinnän ja tapaturmavakuutuksen lisäksi yllä mainitut vero- ja sairausvakuutusmaksut sekä niihin liittyvät paperityöt sekä y-tunnuksen käyttöösi. Kevytyrittäjänä toimiessasi vain YEL-vakuutus on sellainen, jota emme voi hoitaa puolestasi.
Laskutusjärjestelmässä kaikki viranomaisasiat on huomioitu ja autamme sinua valitsemaan esimerkiksi oikean ALV-kannan myymällesi tuotteelle/palvelulle. Voit mennä tutustumaan rauhassa järjestelmään, ennen kuin ryhdyt kevytyrittäjäksi.
Mahtavaa, että mietit näitä! Tähän ei valitettavasti ole yksiselitteistä vastausta. Oman yrityksen kannattavuus riippuu monesta asiasta, esimerkiksi liikevaihdon volyymista ja siitä, paljonko kiinteitä ja muuttuvia kustannuksia liiketoiminnasta syntyy. Kuluja voi tulla yllättävän paljon myös esimerkiksi hallinnollisten tehtävien ulkoistamisesta.
Jos teet sivu- tai keikkaluontoisesti töitä, kevytyrittäjyys on todennäköisesti järkevämpi ratkaisu, sillä palvelumaksumme kohdistuu aina myyntitapahtumaan, eikä meiltä mene kuukausikustannuksia, kuten esimerkiksi toiminimiyrittäjillä usein menee. Oman yrityksen perustamiseen liittyy myös enemmän byrokratiaa ja taloudellisia riskejä.
Jos harkitset yrittäjyyttä päätoimisesti, voi olla fiksua esimerkiksi aloittaa kevytyrittäjänä ja testata liikeideaasi riskittä. Kun liiketoiminta on kunnolla pystyssä, asiakkaita hankittu riittävästi ja haluat siirtyä toiminimelle, voit tehdä sen milloin vain. Kevytyrittäjyyttä ei siis tarvitse katkaista, koska säännöllisiä maksuja tai velvoitteita ei ole.
Palveluumme (5%*) kuuluu:
*Voit laskea palvelumaksumme määrän yksinkertaisesti kaavalla 0,05 x laskusi summa ennen arvonlisäveroa. Muita kuluja emme ota.
**Jos laskutat yli 8060,57€vuodessa, tarvitset lisäksi YEL-vakuutuskortin. Tämä onkin ainoa asia, jota emme voi hoitaa puolestasi. Kaiken muun hoidamme me.
Menetänkö mahdollisuuden starttirahaan toimiessani kevytyrittäjänä?
Et menetä. Päinvastoin, menestyksekäs kevytyrittäjänä toimiminen nähdään todennäköisesti hyvin positiivisena asiana, kun perustat oman yrityksen ja haet starttirahaa.
Kyllä, voit toimia niin monella kuin haluat ja laskuttaa ne kauttamme.
Kevytyrittäjänä toimiessasi on huomioitava seuraavat viranomaisasiat:
Kun käytät Laskutan.com-palvelua, me hoidamme laskutuksen, mahdollisen perinnän ja tapaturmavakuutuksen lisäksi yllä mainitut vero- ja sairausvakuutusmaksut sekä niihin liittyvät paperityöt. Käytämme omaa y-tunnustamme laskutuksessasi, joten sitäkään ei sinun tarvitse hankkia. Kevytyrittäjänä toimiessasi vain YEL-vakuutus on sellainen, jota emme voi hoitaa puolestasi. Sen voit hakea haluamaltasi taholta.
Laskutusjärjestelmässämme kaikki viranomaisasiat on huomioitu ja autamme sinua valitsemaan esimerkiksi oikean ALV-kannan myymällesi tuotteelle/palvelulle. Voit mennä tutustumaan rauhassa järjestelmään, ennen kuin ryhdyt kevytyrittäjäksi.
Päätoimiselta kevytyrittäjältä vaaditaan YEL-vakuutuksen ottaminen, jos seuraavat ehdot täyttyvät.
Voit itse päättää, mistä ja minkälaisen YEL-vakuutuksen otat. Laskutusjärjestelmässämme on asiasta lisää tietoa ja infolomakkeita.
Päätoimisen yrittäjän kannattaa liittyä yrittäjäkassaan. Työttömyyskassan maksaman ansiopäivärahan määrä perustuu yrittäjän vahvistettuun YEL-työtuloon. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä korkeampi YEL-työtulo, sitä parempi työttömyysturva yrittäjällä on.
Työttömyyteen kannattaa varautua vähintään yhdellä tavalla seuraavista:
Jos edellä olevat asiat uupuvat, päätoiminen yrittäjä voi kuitenkin hakea Kelalta työmarkkinatukea.
Voit toimia kevytyrittäjänä kaikissa elämäntilanteissa esim. työttömänä, vanhempainvapaalla, opiskelijana tai vaikkapa eläkkeellä. Huomaa, että se voi vaikuttaa sinulle mahdollisesti maksettaviin etuuksiin.
Kevytyrittäjän on mahdollista laskuttaa ihan vain yksittäinen keikka tai sitten työskennellä sivu- tai jopa päätoimisesti ja laskuttaa aina kun on tarpeen. Kevytyrittäjänä voitkin tehdä töitä niin vähän tai paljon kuin huvittaa. Koska laskutamme aina laskukohtaisesti emmekä esimerkiksi jatkuvalla sopimuksella kerran kuussa, voit paineettomasti tehdä juuri sen verran töitä kuin haluat ilman huolta juoksevista kuluista.
Jos käyt palkkatöissä, voit myydä omaa osaamistasi sivutoimisesti ja antaa Laskutan.com-palvelun hoitaa puolestasi laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt, kuten viranomaismaksut ja -ilmoitukset.Jos huomaat myöhemmin, että asiakkaita riittää päätoimisesti työskentelemiseen ja haluat perustaa oman yrityksen, voit perustaa sen milloin vain. Kevytyrittäjyyttä ei siis tarvitse katkaista, koska säännöllisiä maksuja tai velvoitteita ei ole.
Päätoiminen
Päätoimisen yrittäjän kannattaa liittyä yrittäjäkassaan. Työttömyyskassan maksaman ansiopäivärahan määrä perustuu yrittäjän vahvistettuun YEL-työtuloon. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä korkeampi YEL-työtulo, sitä parempi työttömyysturva yrittäjällä on.
Työttömyyteen kannattaa varautua vähintään yhdellä tavalla seuraavista:
Jos edellä olevat asiat eivät ole kunnossa, päätoiminen yrittäjä voi hakea Kelalta työmarkkinatukea.
Sivutoiminen tai keikkailija
Sivutoimisen ja keikkailevan yrittäjän kannattaa kuulua taas mahdollisuuksien mukaan palkansaajien työttömyyskassaan. Jos toimit sivutoimisena tai keikkailevana yrittäjänä palkkatöiden ohessa ja kuulut johonkin alasi palkansaajakassaan, saat työttömyyden aikana sieltä ansiopäivärahaa, kun oikeutesi ansiosidonnaiseen on täyttynyt. Oikeus ansiosidonnaiseen täyttyy, kun sivutoiminen yrittäjä on työskennellyt palkansaajana yhteensä kuuden kuukauden ajan ja tehnyt palkkatöitä vähintään 18 tuntia viikossa.
Jos et ole työskennellyt riittävästi sivutoimisen yrittäjyyden ohessa, oikeus ansiosidonnaiseen ei täyty ja täten ansiopäivärahaa ei kassasta saa. Voit kuitenkin hakea työmarkkinatukea Kelasta.
Jos jäät työttömäksi, voit jatkaa sivutoimista yrittäjyyttä, mutta tekemäsi työ saattaa vähentää maksettavan etuuden määrää. Tällöin saat soviteltua päivärahaa. Jos teet kevytyrittäjänä töitä vain vähän, se ei todennäköisesti vaikuta saamaasi etuuteen.
Vuoden 2018 alusta voimaan tuli lakimuutos, jonka myötä työttömänä aloitetun yritystoiminnan sivu- tai päätoimisuutta ei arvioida ensimmäisen neljän kuukauden aikana yritystoiminnan aloittamisesta. Työttömällä työnhakijalla on tältä ajalta oikeus työttömyysetuuteen. Jos tältä ajalta saa tuloja yritystoimintansa kautta, maksetaan työttömyysetuutta Kelan mukaan soviteltuna.
Neljän kuukauden jälkeen yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuutta arvioidaan TE-toimiston toimesta. Jos yritystoiminta arvioidaan sivutoimiseksi, mahdollisuus työttömyysetuuteen säilyy. Jos taas yritystoiminta arvioidaan päätoimiseksi, oikeus työttömyysetuuteen päättyy.Ratkaisevaa pää- tai sivutoimisuuden arvioinnissa on käytetty työmäärä, ei saadut tulot. Ensimmäisen neljän kuukauden päätyttyä arvioinnissa ”hyödynnetään tietoa yritystoimintasi todellisesta työmäärästä neljän ensimmäisen kuukauden ajalta”.
Kevytyrittäjän sopimus Laskutan.com-palvelun kanssa
Kevytyrittäjä valtuuttaa Laskutan.com-palvelun hoitamaan kevytyrittäjän ja toimeksiantajan välistä maksuliikennettä ja muita viranomais- ja paperiasioita. Kevytyrittäjän ja Laskutan.com-palvelun välille ei siis muodostu työsopimuslain mukaista työsuhdetta.
Kevytyrittäjä luo asiakkaansa kanssa toimeksiantosuhteen. Perinteisessä työsuhteessa työtä ei laskuteta kevytyrittäjän tavoin.
Laskutan.com hoitaa kevytyrittäjän ja toimeksiantajan välistä maksuliikennettä ja muita viranomais- ja paperiasioita. Kevytyrittäjän ja Laskutan.com-palvelun välille ei siis muodostu työsopimuslain mukaista työsuhdetta.
Toimeksiantosuhteen ominaispiirteitä:
Kaikkien kohtien ei tarvitse täyttyä. Tärkeintä on, että kevytyrittäjä työskentelee ansaitakseen ja toimii itsenäisesti. Lisätietoa työeläkelakipalvelun sivustolla.
Huomaa, että toimeksiantosuhde ei sovellu kaikille aloille tai kaikkiin työtehtäviin. Lisätietoa verottajan ohjeistuksesta toimeksianto- ja työsuhteen eroista löydät täältä.
Toimeksiantosuhde kannattaa sopia kirjallisesti, vaikka voit sopia sen myös suullisesti. Voit käyttää sopimuspohjaamme ja muokata sitä itsellesi sopivaksi. Pohja löytyy laskutusjärjestelmästä ja voit sen ladata sieltä ilman kustannuksia tai sitoutumista palveluumme.
Laskutan.com hoitaa kevytyrittäjän ja toimeksiantajan välistä maksuliikennettä ja muita viranomais- ja paperiasioita. Kevytyrittäjän ja Laskutan.com-palvelun välille ei siis muodostu työsopimuslain mukaista työsuhdetta.
Kirjallisen sopimuksen tekeminen ei ole välttämätöntä, sillä työstä voi sopia myös suullisesti. Epäselvyyksien välttämiseksi kirjallinen sopimus on kuitenkin suositeltavaa tehdä.
Huom. Sopimus kannattaa aina tehdä kirjallisesti ja niin, ettei toinen osapuoli voi muokata sitä jälkeenpäin itsenäisesti. Sopimuspohjan löydät laskutusjärjestelmästämme. Voit ladata sen sieltä ilman kustannuksia tai sitoutumista palveluumme.
Verkortilla voi työskennellä vain hyvin pienissä määrin. Jos työskentelet verokortilla, jää toimeksiantajasi harteille hoitaa kaikki palkanmaksuun liittyvät velvoitteet. Varsinkin keikkatöissä ja muissa lyhytaikaisissa toimeksiannoissa tämä voidaan nähdä vaivalloisena. Jos sen sijaan kaikki viranomais- ja paperiasiat on jo hoidettu ja hänen tarvitsee ainoastaan maksaa lasku, toimeksiantajalla on huomattavasti pienempi kynnys palkata kevytyrittäjä.
Laskutan.com hoitaa kaiken byrokratian puolestasi. Kevytyrittäjän tarvitsee ainoastaan tehdä sovittu työ ja toimeksiantajasi maksaa lasku. Tämä helpottaa sekä kevytyrittäjää että hänen asiakastaan huimasti.
Täysi-ikäinen henkilö voi käyttää palveluamme.
Voit käyttää apuhenkilöä, mutta hänen pitää myös olla liittynyt kevytyrittäjäksi Laskutan.com-palveluun. Yhdessä voitte muodostaa työryhmän, jonka yhteinen laskutus voidaan järjestää asiakkaalle Laskutan.com myyntireskontran toimesta. Työryhmän osapuolten palkat voidaan maksaa heille ennalta sovitun jakosuhteen mukaan.
Kevytyrittäjä voi saada työtodistukseen verrattavissa olevan dokumentin kevytyrittäjänä toimimisesta Laskutan.com asiakaspalvelusta. Henkilöarvion voit pyytää asiakkaaltasi, sillä muodostatte toimeksiantosuhteen.
Voit laskuttaa ulkomaalaista asiakasta. Muista kuitenkin varmistaa oikea verokanta laskua tehtäessä.
Laskutuspalvelun kautta ei voi laskuttaa vuokratyötä. Työn suorittajan ja vuokralle antajan välille muodostuu verottajan linjauksen mukaan työsuhde, eikä laskutuspalvelun kautta voi laskuttaa työsuhteista työtä.
Laskutuspalvelun kautta ei voi laskuttaa vuokratyötä. Työn suorittajan ja vuokralle antajan välille muodostuu verottajan linjauksen mukaan työsuhde, eikä laskutuspalvelun kautta voi laskuttaa työsuhteista työtä.
Voi laittaa.